Blogi

Lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin haasteita sote-uudistuksen alla

15.09.2014 klo 12.27 Joni Haavisto + työryhmä

Terveydenhuollon suurten linjojen uudistaminen Suomessa tarkoittaa merkittäviä muutoksia hoidon järjestämisessä eri osa-alueilla. Fyysisten vaivojen ohessa huomiota on kiinnitettävä myös henkisen hyvinvoinnin edistämiseen. Kun nykytilannekaan ei ole ollut tyydyttävä, niin mitä mieltä lasten ja nuorten mielenterveysongelmien parissa 24/7 työskentelevät ihmiset ovat henkisen hyvinvoinnin tulevaisuudesta?

Jaa postaus:

Välittämistä ei voi ulkoistaa

08.09.2014 klo 10.09 Leena Repokari

Syrjäytyminen, lisääntyvät huostaanotot, koulukiusaaminen, kouluväkivalta… siinä muutamia tällä hetkellä pinnalla olevia huolenaiheita, jotka koskettavat lasten ja nuorten elämää täällä Suomessa – eivätkä näy korkealle rankatuissa Pisa-tuloksissamme. Huolestuttavaa nuorten näkökulmasta on myös se, että tämän ikäryhmän itsemurhakuolleisuus ei ole keskuudessamme vähentynyt, vaikka koko väestön osalta näin onkin tapahtunut. Mikä on lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin todellinen tila tällä hetkellä, ja millä tavoin me kaikki voimme vaikuttaa asiaan?

Jaa postaus:

Pieni poika suuren taakan alla

01.09.2014 klo 10.48 Heidi Tujunen

Hän ei ollut vielä täyttänyt kuutta vuottakaan, kun se iski perheeseemme. En oikein tiedä, millä sanoilla sitä voisin kuvailla. Olisiko se maailmanloppu, tragedia vai kriisi? Sen tiedän ainakin, että se oli sen hetkisen elämämme loppu. Meille oli syntynyt kaksi vauvaa, joista toinen oli yllättäen niin vakavasti sairas, että jäikin yli vuoden ajaksi sairaalaan kamppailemaan elämästään. Juuri se vauva, a-vauva, jota hän oli suunnitellut hoitavansa. 

Jaa postaus:

Pages