Blogi

Alfredin alkumatka

11.09.2017 klo 10.07 Meri-Tuuli Lindström

Kun poikamme Alfred syntyi, olimme olleet Lastenklinikan asiakkaina jo neljä kuukautta. Ehdimme tallaamaan Lastenklinikan ja Naistenklinikan käytäviä moneen otteeseen ennen h-hetkeä, joten jätimme väliin kaikki neuvolan synnytysvalmennukset ja tutustumiskäynnit. Meillä oli paljon muuta mietittävää ja tiesimme, että ainoa tapa valmistautua tulevaan olisi olla rohkeita, tyyniä ja osata luottaa Naistenklinikan ja Lastenklinikan henkilökuntaan.

Jaa postaus:

On mulla ystävä hyvä – Helin tarina

28.08.2017 klo 11.27 Anja Keisanen

Herään aamulla täynnä intoa päivän tulevasta lentopalloturnauksesta. Pidän lentopallosta todella paljon ja nautin pelaamisesta erityisesti parhaan ystäväni kanssa. Pian kuitenkin saapuu ikävä tekstiviesti: ”Heli on kipeänä. Buranaa kehissä ja toivottavasti tepsii”. Minua harmittaa kovasti, ettei hän pääse tulemaan turnaukseen. En pysty kuin toivottamaan hänelle pikaiset paranemiset viestin välityksellä.

Jaa postaus:

Pienen pieni keijukainen – Lili 430g

03.07.2017 klo 12.34 Maiju Liimatainen

Oli 16. helmikuuta vuonna 2016. Raskausviikkoja äidilläni oli kasassa vasta 27+4, mutta minut oli päätetty ottaa pois äidin mahasta leikkaamalla. 6 viikkoa aiemmin oli ultraäänessä huomattu, että olen tosi minikokoinen ja monet asiat olivat pielessä; napanuorani ei toiminut kunnolla, virtaukset olivat poikkeuksellisia ja istukkakin oli jotenkin erikoinen. Äidilleni tuli myös vakava raskausmyrkytys, jonka vuoksi hän on ollut täällä Kuopiossa vuodelevossa monta viikkoa.

Jaa postaus:

Samu – lastenklinikka lähellä syntymästä aikuisuuteen

20.06.2017 klo 12.09 Janet Grundström

Tiesimme jo ennen pojan syntymää, että emme lähde kolmantena päivänä syntymästä kotiin, vaan aloitamme vauva-arjen lastenklinikalla. Loppuraskauden ilo vaihtui pelkoon ja epätietoon raskausviikolla 35, jolloin aloitimme odottamaan jotain epämääräistä, nenätöntä vauvaa. Olemme jälkikäteen miettineet olisimmeko mieluummin nauttineet loppuraskaudesta ja saaneet yllätyksenä vammaisen lapsen? Ehkä oli parempi niin, että tiesi etukäteen. Mitään shokkia ei lapsen vammaisuus ole meille vanhemmille aiheuttanut. Olimme vain kiitollisia siitä, että selvisimme hengissä. 

Jaa postaus:

Elmerin elämää

04.05.2017 klo 14.34 Lisa Wesin

Oli kesäkuun kymmenes päivä vuonna 2016, kun Elmeri ilmoitti tulostaan. Jo synnytyksen alkuvaiheessa kätilö sanoi ääni vapisten: ”vauvan sykkeet laskevat vähän väliä”. Vaikka tilanne oli hankala, oli onnemme saada TAYS:ssa niin taitava ja sydämellinen kätilö juuri meille. Emme osanneet kuvitellakaan, että tässä voisi tulla hätä. Tuskin kukaan sellaista etukäteen miettiikään.

Jaa postaus:

Henrin tarina

15.03.2017 klo 07.04 Henri Ihander

Syyskuun 9. päivä vuonna 2010. Olin tavallinen 15-vuotias juuri peruskoulun yhdeksännen luokan aloittanut nuori. Heräsin aamulla ja lähdin ajamaan mopollani kohti koulua ja alkavaa ruotsintuntia. Koulupäiväni päättyi klo 15 ja kotona aloin valmistautua illalla edessä olevaan lätkämatsiin. Järvenpäästä ajettiin Porvooseen, jossa peli pelattiin. Peli jäi lopulta minun ”urani” viimeiseksi. Pelistä oli pelattu aika tarkasti puolet, kun otin viimeiset luistelupotkuni. Luistelin kaukalon toisesta päästä asti ja olin hakemassa kiekkoa kulmauksesta, kunnes juuri ennen laitaa luistin tökkäsi jäässä olleeseen kuoppaan ja kaaduin polvilleni. Törmäsin pää edellä laitaan. Niskastani murtui yksi nikama kahteen osaan ja sain täydellisen neliraajahalvauksen.

Jaa postaus:

Apua Finnair Plus -pistelahjoituksista: Matiaksen matkakertomus

06.03.2017 klo 12.15 Anna-Leena Karpow

Matias oli viiden viikon ikäinen, kun hän sai SVT-kohtauksen ja vähän myöhemmin hänellä todettiin WPW-oireyhtymä, joka altistaa sydämen rytmihäiriöille. Korjaavana hoitona käytetty sydämen katetriablaatio suunniteltiin tehtäväksi, kun hän olisi vähintään 20 kilon painoinen. Ensimmäinen reissu Lastenklinikalle magneettikuvaukseen oli maaliskuussa 2016, sopivasti Matiaksen kaksivuotissyntymäpäivänä. Tuolloin menimme omalla autolla, koska Kummeilla ei ollut mahdollisuutta antaa lentoja vähäisten lentopistelahjoitusten vuoksi. Meiltä Outokummusta on matkaa Helsinkiin noin 450 kilometriä. Matka kesti kauan, ja varsinkin tulomatka oli raskas nukutuksesta toipuvan lapsen kanssa.

Jaa postaus:

Pikkuruisin askelin – taistelin ja selviydyin

14.02.2017 klo 10.57 Katariina Schmidt

Pehmeä ja lämmin olotilani vaihtui hetkessä leikkaussalin kirkkaisiin valoihin, kuivaan ilmaan ja ihmisten käsiin. Yhtäkkiä minun oli kylmä enkä saanut happea. En voinut käpertyä vaan minut levitettiin pöydälle ja napaani laitettiin napakanyyli, suuhuni suihkutettiin sulfaktanttisuihkeet ja nenästä työnnettiin alas keuhkoihini hengityskoneen putki. Tutut sydämen lyönnit olivat poissa. Olin juuri aloittanut elämäni ja tietämätön siitä, että joukko ihmisiä taisteli elämäni puolesta. Minua kiidätettiin Lastenklinikan teho-osastolle, missä sain nenämahaletkun, antureita ja läpikuultavan ihoni lävitse lisää kanyylejä. Makasin paljaana sinivalon alla. Elämäni oli hiuskarvan varassa

Jaa postaus:

Sydämeeni joulun teen

11.12.2016 klo 17.52 Heidi Tonteri

Joulun aikana minäkin palaan niihin ihaniin lapsuuden jouluihin, joita oma äitini valmisteli. Heti aattoaamuna nenään kantautui riisipuuron tuoksu ja malttamaton tunnelma kukki pitkin päivää. Joulu on minulle makuja, tuoksuja, valoja ja ihanan pirskahtelevaa tunnelmaa. Omien lasteni kautta minussakin herää sisäinen joulun lapsi.

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet samanaikaisesti sekä elämäni raskaimmat että antoisimmat vuodet. Toissa jouluna Samu ja Juho alkoivat jo ilmoitella itsestään: aattona tunsin vatsassani aivan erikoisia nippaisuja ja kuplimisia. Nuo tuntemukset kiinnittivät huomioni siinä määrin, että päätin pitäytyä alkoholittomissa joulujuomissa. Uudenlainen toivon kipinä valtasi mielen, ja aika pian tuohon kuplintaan saatiin toivottu varmennus. Vaikka nautinnollinen raskausaika ei kohdallamme kestänyt kauaa, on tuo joulu silti jäänyt mieleeni aivan erityisellä tavalla.

Jaa postaus:

Elämää Aatun kanssa

09.12.2016 klo 09.59 Anu Orreveteläinen

Elokuussa 2006 meidän perheeseen syntyi viides lapsi. Jo ennen Aatun syntymää tiedettiin, että pojallamme on kampurajalka ja suolitukoksia. Silloin meitä lohduteltiin leikkauksella ja pikaisella toipumisella, mutta toisin kävi.

Synnyttään Aatu elvytettiin ja kiidätettiin lasten teholle, jossa hän vietti seuraavat neljä kuukautta. Heti toisena päivänä poika leikattiin. Hänelle tehtiin suolitukosten poisto ja ohutsuolta jouduttiin myös leikkaamaan. Parin viikon ikäisenä Aatulle tuli sepsis, johon hän oli menehtyä. 

Jaa postaus:

Pages